Tänään Muhoksella paistaa komeasti aurinko. Päivän pääosassa on Sipolan tilan Nukke, 12-vuotias ayrshire-rotuinen satatonnari, joka sekä tilanväen ja kuvaajan ihmetykseksi seisoo tyytyväisen ja rauhallisen oloisena paikoillaan ja antaa kameraväen touhuta ympärillään valoineen päivineen.

– Nukke on meidän viides satatonnari, Sirkka Tihinen toteaa tyytyväisenä.

Sukunsa lypsykarjatilaa vuodesta 1988 pitänyt Sirkka on syystäkin tyytyväinen:

– Meille on sattunut muutama hyvä ay-suku. Sellainen, joka on jättänyt myös hyviä jälkeläisiä. Olemme pystyneet niin ikään myymään jonkin verran hiehoja ja vasikoita.

Liikkeelle nopeista toimituksista

Kaikkiaan Sipolan tilan parsinavetassa on 40 lehmää ja nuorkarjaa noin 30 eläintä. Lehmistä kolmannes on ayrshireä ja loput holstein-friisiläisiä. Sirkan ja hänen miehensä Raimo Tihisen aloittaessa tilanpitoa eläinten määrä oli puolet pienempi.

Sipolan tila käyttää pääasiallisesti Kinnusen Tähti-rehuja, on käyttänyt jo kymmenkunta vuotta. Yksi pitkäaikaisen käytön valintaperuste on, että rehut maittavat lehmille hyvin. Toinen on hyvin pelaava palvelu ja toimitus.

– Vaihdoimme Kinnusen Myllyyn, kun muilla firmoilla rehujen toimitusajat olivat pitkät. Nyt ei ole moittimista toimitusten kanssa, Sirkka toteaa.

Kinnusen Mylly toimittaa Tähti-rehuja tilalle käytännössä kolmen viikon välein, hyvinkin nopealla aikataululla.

– Rehusiilomme on sellainen, ettei siitä pysty näkemään ennakkoon hyvin, milloin rehu on loppumassa. Toimitusten on oltava joustavia, Sirkka selvittää.

Kaikki lähtee palvelusta

Sirkan ja Raimon poika Jarno Tihinen, joka on ollut vaimonsa Johannan kanssa vuodenpäivät osakkaana sukutilalla, yhtyy äitinsä sanoihin Kinnusen Myllyn toimituksista ja myös palvelusta.

– Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että kun soittaa Kinnusille, asioiden hoitaminen on luontevaa ja helppoa. Monesti sitä alkaa porista kaikesta muustakin, mies naurahtaa.

Tukevaa yhteistyötä

Sipolan tilan väelle on merkitystä myös sillä, että Kinnusen Mylly on oman lähialueen yritys, se, joka hyödyntää pohjoisen viljaa ja tekee paljon yhteistyötä alueen tilojen kanssa.

Niin ikään Sipolan tilalta lähtee viljaa Kinnusille rehujen raaka-aineeksi.

Selkeät päämäärät

Sipolan tila on ollut samalla suvulla pian sata vuotta: vuonna 1928 Sirkan isänisä ja isänäiti muuttivat Etelä-Suomesta Muhokselle.

Tilan maitotuotos lehmää kohti on keskimäärin 10 000 litraa/vuosi.

– Emme pyri maksimaalisiin vuorokausituotoksiin vaan siihen, että lehmät olisivat helppohoitoisia, hyvärakenteisia ja kestäviä, niin kuin Nukke, Sirkka toteaa.